Posted by: mjt

Oletko eri mieltä kanssani jostain? Ei se mitään, mielipiteemme ovat yhtä arvokkaat. Jos mielipiteesi on, että ihmisellä on oikeus vain osaan ansaitsemastaan palkasta, on se ihan yhtä arvokas kuin mielipide siitä, että työn tekijä on oikeutettu koko palkkaansa. Jos haluaa pitää koko palkkansa, voi muuttaa vaikka Somaliaan.

Otetaan välissä muutama kuvitteellinen henkilöesittely jatkoa varten.

Henkilö Hs1, joka on sosialisti. Hän ei ole vain sosialisti, vaan hän vihaa kaikkia, jotka eivät ole sosialisteja, hän vihaa liberaaleja ja hän vihaa oikeistolaisia. Hänen mielestään ei ole mitään vikaa siinä, että väkivallan uhalla, ja tarpeen vaatiessa väkivaltaa toteuttaen, viedään ihmisen työstä siivu. Koska koulutus on maksuton, on jokaisen velvollisuus maksaa koulutus veroissa kun pääsee töihin. Jos töitä ei saa, on kaikkien muiden velvollisuus maksaa veroissa hänen työttömyytensä.

Henkilö Hs2 on myös sosialisti, mutta maltillisempi. Hän kutsuu itseään radikaaliksi demokraatiksi, koska lukion ja yliopiston välissä radikalismi on kova juttu, ja demokratia on enemmän ok kuin anarkia. Demarinakin pääsee sentään valtaamaan taloja. Hieman vanhempana hän ei valtaa enää taloja, mutta arvostaa maksutonta opiskeluaikaa ja paheksuu hieman ihmisiä, jotka muuttavat veroparatiiseihin. Joka tapauksessa täytyy ihmisten väliset erot hyväksyä, koska meillä on sosialistinen hyvinvointivaltio, jossa on onneksi varaa hyväksyä myös hassut tyypit.

Henkilö Hl1 on enemmän kuin tällainen hassu tyyppi. Hän on äärimmäisen liberaali, jopa anarkokapitalisti. Hänen mielestään valtio ei todellakaan saa ryöstää ihmisten rahaa, ja häntä oksettaa sosialistit, jotka kuvitteellisen “lain” nimissä käyttävät ryöstettyä rahaa uhkaillakseen väkivalloin “veronmaksajia” maksamaan “vapaaehtoisesti” lisää rahaa koneiston pyörittämiseen. Hän halveksuu ihmisiä, jotka eivät anna itsensä ymmärtää, että valtion hyvät puolet ovat kulissi rakenteelliselle korruptiolle ja valtapelille. Vaikka hän vastustaa väkivaltaa sen jokaisessa muodossa, antaa hän helposti passiivis-agressiivisen kuvan itsestään, koska hän on intohimoinen asiastaan.

Henkilö Hl2 on taas maltillisempi. Hän on liberaali, mutta vähemmän intohimoinen. Hän ymmärtää, että verot ovat ryöstöä ja että valtio on läpeensä mätä, mutta joskus heikkoina hetkinä hän voi hyväksyä joitain “positiivisia oikeuksia” ja hänen pääpainotuksensa valtion minimoinnissa on byrokratian poistamisessa, eikä niinkään väkivaltaisuuden purkamisessa. Hän perustelee usein vakaumuksensa sillä, että ei hänen elinaikanaan kuitenkaan tule muutosta, joten turha murehtia moraalisista periaatteista tai filosofiasta. Hän kadehtii ihmisiä, jotka voivat muuttaa veroparatiisiin ja kannustaakin kaikkia muuttamaan, muttei itse sitä kyllä jaksa tehdä kun Suomi on ihan ok.

Mitä jos itse ei tykkää Somalia-trollista? Ymmärtää, että se on sanottu ylimielisesti, yleensä sellaisen henkilön Hs1 toimesta, joka tahallaan ei halua ymmärtää Somalian historiaa, vaan taitaa oikeasti kuvitella, että Somalia on realistinen kuva vapaasta yhteiskunnasta. Hong Kongistakin puhuttaessa ei huomioida sosiaalista liikkuvuutta ja työmentaliteettia, joka saa ahkerammankin suomalaisen häpeämään, vaan pahin ghetto. Hs2 saattaa ystävällisesti huomauttaa, että kannattaisiko muuttaa Hong Kongiin, jos se on miellyttävämpi maa.

Nykyään eletään hyvin relativistisessa maailmassa, ainakin täällä länsimaailmassa. Kukaan ei ole oikeastaan oikeassa eikä kukaan erityisen väärässäkään. Hs2 radikaalina demokraattina on oikein tyytyväinen.

On hirveän helppoa pelata Voltaire-kortti (“En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se“) kun sananvapaudella ei ole mitään tekemistä minkään käytännön tekemisen kanssa.

Siitä huolimatta on mantramaisia hokemia kuten, että “Suomi on vapaa maa” ja “On lottovoitto syntyä Suomeen” ja muut latteat kliseet. Kieltämättä totta, että Suomessa asiat eivät ole mahdollisimman huonosti, mutta yhteiskuntarakenteet ja valtion filosofia tulevat varmasti tekemään tuhonsa, jos ei niitä estetä. Teoriani on, että suurin syy miksi Suomi on vielä pystyssä on, että meitä ei ole kovin montaa, joten tietyt teollisuudenalat ja kännykkäfirma ovat maksattaneet meitä kauan. Siksi on syytä huolestua kun molemmilla alkaa mennä huonosti.

Ongelma relativistisessa nyky-Suomessa on, että lähtökohta on hyvin jäävi. Täällä on rakennettu Hs1:n ja Hs2:n yhteiskuntaa viimeiset n. 50-70 vuotta, aiheuttaen rakenteellista työttömyyttä, mutta myös tukirakenteen työttömyyttä vastaan (esimerkiksi), joten nyt ajatukset edes Hl2:n (saatika Hl1:n) yhteiskunnasta tuntuu vieraalta melkein kaikille, jotka ovat syntyneet viime n. 50-70 vuoden sisällä, etenkin pienituloiseen perheeseen.

Toisin sanoen, kuka tahansa saa olla aatteellisesti liberaali, mutta ei toteuttaa sitä missään.

Ironisesti tuon toteuttamisvapauden rajoittaminen on ymmärrettävää. Jos meillä olisi minarkia, jos Hl1 saisi perustaa anarkokapitalistisen yhteiskuntansa ja antaa siihen muodostua riittävästi valtionkaltaista funktiota, että ihmisillä on turvallinen elämä, eli käytännössä minarkian, niin ei hän haluaisi alueelleen Hs2:a (saatika Hs1:ä) sinne toteuttamaan ajatuksiaan. Se olisi heti kaikilta muilta pois.

Toisin päin, valtiota johtavat Hs1:t ja Hs2:t eivät koskaan haluaisi antaa “omaa” maata vapaan valtion perustamiseen, koska he varmasti ymmärtävät, että ihmiset ottaisivat lukukausimaksuttoman koulutuksensa ja muuttaisivat Vaasan eteläpuolella rannikolla olevaan, juuri perustettuun vapaavaltioon. Jäljelle jäisi vain ne, jotka ei kouluttautunut eikä kykene maksamaan takaisin valtionvelkaa, jolla osittain hyvinvointivaltiota pyöritettiin. Hs1 on tietysti sitä mieltä, että jokaisen kansalaisvelvollisuus on (sukupolvesta riippumatta!) antaa lastensa maksaa veroissa mm. koulutuksensa ja valtionvelkansa. Hän saattaa jopa ehdottaa aloitteellista väkivaltaa vapaavaltiota vastaan.

Mitä tässä voi sitten tehdä?

Niin suuri osa maailmasta toimii nk. hyvinvointivaltion tavoin, että tuskin kukaan haluaa myydä maata uutta valtiota varten. Valtio saa enemmän rahaa luottamalla siihen, että veronmaksajat ja tulevien sukupolvien veronmaksajat maksavat kiltisti. Todennäköisin myyjä on valtio, jonka asiat eivät ole täysin ok. Saattaa tulla kaupanpäälliseksi kaksi keskenään sotivaa kansaa tai väkivaltainen takaisinvaltaus kun valtio on vaurastunut.

Politiikassa vaikuttaminen on aivan turhaa. Poliitikko pitää lupauksensa kerran paavin kuollessa, jos silloinkaan. Joskus on mahdollista, että politiikkaan pyrkii joku, joka oikeasti haluaa pitää lupauksensa, mutta ei oikeastaan voi, koska “turvarakennelma” yksittäisiä mielipiteitä vastaan on melko vahva. Muuten siirrellään rahaa taskusta toiseen ja vaihdellaan hieman eturyhmien korkeutta suhteessa muihin. Sekä Hs1:n että Hs2:n mielestä demokratia on toteutunut.

Liberaalit vastustavat väkivaltaa, etenkin aloitteellista väkivaltaa, joten vallankaappaus olisi moraalisesti tuomittavaa, etenkin jos siinä olisi kuolonuhreja.

Jäljelle tuntuu jäävän vain gandhilainen passiivinen vastarinta. Jos riittävän monet jättäisivät verot maksamatta ja TESit noudattamatta ym, ei valtiolla riittäisi resurssit kaikkien rankaisemiseen. Jos yksityisesti ostetaan suuren kaupungin verran maata ja kaikki, jotka jättäisivät verot maksamatta muuttaisivat sille alueelle, olisi vielä helpompi julistaa sen alueen olevan vapaavaltio. Siinä vaiheessa kun tankit tuodaan kaduille, saattaa Suomen valtio saada hieman huonoa PR:ää globaalissa mediassa.

Toteutus ei vaadi kuin toteuttamisen, siellä voivat kukat sitten kukkia vapaasti.

2010-05-2: Kreikanupotus

Categories: , ,
Posted by: mjt

Vappuna tuli uutinen, että Suomen tuki Kreikalle on nousemassa 1.7 miljardiin euroon. Uutisessa on hienoa miten se kehoittaa jokaista suhteuttamaan lainamäärän Suomen budjettiin. Tehkäämme siis niin.

Valtion vuoden 2010 talousarvioesityksen tuloarvioiden kokonaismäärä on 50 185 219 000 (lainanottoineen).

Koska lainattavat 1.7 miljardia hajautetaan kolmelle vuodelle, ja voidaan olettaa, että lainaerät ovat yhtä suuret ja että takaisinmaksu alkaa yli kolmen vuoden päästä, tarkoittaa se 566 miljoonaa euroa per vuosi.

Tuosta voi melko helposti laskea, että Kreikalle lainattava rahamäärä on vain 1.13% valtion tuloista. Vaikka valtion tulot heittelisivät ±miljardi euroa vuosittain olisi lainaerä silti prosenttiluokkaa.

Miksi noin pienestä rahamäärästä pitäisi sitten edes keskustella, jos se on katoava murto-osa valtion suurta ja mahtavaa budjettia? Katsokaamme menoeriä valtion määrärahoista.

Aikuiskoulutus 501 774 000 euroa
Opintotuki 890 413 000 euroa
Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto 504 140 000 euroa
(Täsmennys: tämä ei ole koko summa, koska suuri osa määrärahasta on piilotettu hämäävästi kohdan 28/90/30 “Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) n. 7.75 miljardia euroa” alle.)

Jos nyt pidetään valtiollista opintotukea tai terveydenhuoltoa tärkeänä, voitaisi Kreikalle lainattavat rahat sijoittaa esimerkiksi terveydenhuollon kunnallisiin määrärahoihin.

Tuollainen ajattelu on tosin harhaista ja pahimmillaan vaarallista jos erehtyy luulemaan, että terveydenhuollon minkään määrärahojen tuplaaminen puolittaisi terveydenhuollon ongelmat, tai tekisi niille mitään. Lääkäri- tai hoitajapulaa ei ratkaista vuodessa, byrokratian määrää ei pidä väheksyä, eikä taikaiskusta annetuista rahoista välttämättä tiedetä mihin ne järkevimmin kohdistettaisiin.

Vastaavat ongelmat ilmenee suunnilleen jokaisen suoraan yhteiskuntaa (edes teoriassa) hyödyttävän palvelun kohdalla, eikä kukaan varmaan halua, että tuo raha laitettaisiin valtion sisäisen lämmön tuottamiseen.

Vaan nythän on korot unohdettu! Eihän tuota rahaa voisi muutenkaan laittaa hyödyttämään yhteiskuntaa, koska Kreikkahan maksaa koko velan takaisin hyvällä korolla; ehkä paremmalla korolla kuin mitä “sosiaalisen edistämisen” jälkeen voitaisiin verottaa kansalta. BBC:n mukaan korko olisi 5% paikkeilla. Ilman takaisinmaksusuunnitelmaa on mahdoton sanoa miten paljon ihmisiä pitäisi verottaa lisää, että vastaava valtion tuotto toteutuisi.

Voidaan kuitenkin spekuloida, että koska TAE2010 antaa verotuloiksi n. 31 miljardia euroa, ja ensimmäisen vuoden takaisinmaksun korkotulo olisi n. 85 miljoonaa euroa, niin tulotasoa tarvitsisi nostaa n. 0.27%, eli ei juuri mitään.

Jos tällä rahalla ei voi tehdä juuri mitään järkevää Suomen valtiossa, eikä se ole investointina kovinkaan merkittävä, pitäisikö se jättää lainaamatta?

566 miljoonaa euroa vuodessa 2.3 miljoonalta työlliseltä tekee 246e jokaiselta, tai jokaiselta maassa asuvalta n. 107e. Eipä tuokaan nyt kovin montaa tuopillista olutta kuukaudessa ole, mutta kuitenkin.

Eli jos väitetään, että tuollainen pieni verotus Kreikan vuoksi on ihan hyvä koska se on pieni eikä suuri verotus, niin miten tärkeä raha se on Kreikalle sitten? Varmasti aika tärkeä!

Aiempi BBC:n uutinen kertoi, että Kreikan täytyy saada ensi kuuhun [tänhetkiseen Toukokuuhun] mennessä 11.5 miljardia euroa. Kreikan koko valtionvelka on noin 300 miljardia euroa. On hassu ajatus, että olemme velvollisia tyydyttämään n. 10% yhden kuun tarpeesta, kun maa on satoja kertoja pahemmassa velassa jo muutenkin.

Mitä tapahtuisi jos emme lainaisi? Ainakin kreikkalaiset saisivat mitä haluaisivat, eli olla ilman velkaa. Tietysti jos kansa olisi oikeasti pätevä päättämään mitään raha-asioistaan, eivät he olisi tuossa tilanteessa nytkään. Vettä lisää myllyyn se, että maan hallinto, joka näitä ongelmia aiheuttaa, valitaan kansasta, vaikkei ehkä aivan syvimmistä riveistä.

Onko se laina kalliimpi kuin jokin vaihtoehto? Niin, jos Kreikalle ei lainattaisi, he varmaan tekisivät 20-lukulaiset Neuvostoliitot ja kuolisivat nälkään. Ellei Kreikkaa poisteta EU:sta, tuo aiheuttaisi suuremman kerjäläisvirran kuin mitä Romaniasta on tänne tai minnekään tullut. Poiston yhteydessä Kreikkalaiset saisivat oppia vihdoinkin rahan arvon ja muistaa, että elintarvikkeet ja turismi ei katoa vain koska likviditeetti laskee.

Se lainahan on kuitenkin turvallista? Oman maamme kenties joidenkin mielestä luotettavimpiin poliitikkoihin kuuluva pääministeri Matti Vanhanen luettelee lainan ehtoja:

  1. Ohjelman on oltava uskottava kooltaan ja kestoltaan
  2. Kreikan on sitouduttava ja vietävä päätökseen tarvittavat tuntuvat ja uskottavat talouden tasapainottamistoimet
  3. Avun on oltava korollista lainaa
  4. EU:n on lisättävä talouspoliittista koordinaatiota ja luotava tarvittavat pakotteet Kreikan kaltaisten tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi muissa maissa.

ja perustelee lisää:

Kreikan ympärille on rakennettava palomuuri, jolla estetään epäluottamuksen leviäminen muihin suuren alijäämän valtioihin, jotka eivät kuitenkaan ole Kreikkaan verrattavissa olevassa tilanteessa”

Ehdot ovat enimmäkseen itsestäänselviä, mutta onko Kreikka suurine velkoineen ja alijääminen ja valheellisine historioineen luotettava? Entä mitä Kreikan kansa, joka menee mielummin yleislakkoon kuin töihin? Tai heidän reaktionsa kun huomaavat miten kallista tuontitavara yhtäkkiä on?

Miksi ihmeessä epäluottamus ei saisi levitä suuren alijäämän valtioihin? Eivätkö ne ole ansainneet epäluottamusta?

Palomuurien rakentaminen on kuin vampyyri: se imee kuiviin eikä kestä päivänvaloa.

Jossain vaiheessa Eurot yksinkertaisesti loppuvat kesken jos niitä kanavoidaan maihin, jotka eivät ole osanneet hallita budjettejaan. Voihan niitä painaa tietysti lisää, mutta inflaation vaikutus valuutan arvoon lienee kaikille tuttu ilmiö, että valuutta menettää arvoa ja kilpailukykyä.

Eikä missään vaiheessa päästy eroon siitä, että mitä jos rahat vaan valuvat valtion virkamiesten taskuihin, tai kenties taskujen kautta hyödykkeiksi tai vakaammaksi ulkomaalaiseksi valuutaksi.

Eikä siitä, että vaikka talous toipuisi niin se voi kariutua uudestaan äänestämällä mitä vain Kreikan puoluetta, joista oikeistolaisin on keskusta-oikeistoa, eikä aina kovin suosittu.

Eikä päästy myöskään eroon siitä, että mikä moraalinen velvollisuus meillä on auttaa kulttuuria, joka on selkeästi epätoimiva. Onhan se kieltämättä ikävää kun ihmiset kärsivät, mutta Kreikassa asuu 10.7 miljoonaa henkeä. Ei jokaista voi auttaa yksilötasolla, eikä köyhyys rajoitu ΠΑΣΟΚin äänestäjiin.

Toisin sanoen: kyseessä on kansakunta, joka on järjestelmällisesti ja kauan tuhonnut itseään; haluammeko oikeasti sanoa heille ja heidän kaltaisilleen, että tämä oli oikein hyvin tehty? Kannustaa muita korruptoituneita PIGS-maita huonontamaan talouttaan vielä hieman kun lainan saanti on varma? Eihän kukaan ole koskaan ottanut valtiolle lainaa hallituskaudellaan, nostanut rahaa itselleen ja jättänyt seuraukset seuraavan hallituksen ongelmaksi?

Onko Timo Soini kerrankin oikeassa?

Categories:
Posted by: mjt

Tulin juuri varsin mielenkiintoisesta väittelystä vapaan markkinan puolesta. Vastapuolena oli vihreä henkilö, jolla oli petollisen liberaaleja mielipiteitä monestakin asiasta, paitsi (kuten trendi tuntuu olevan ja johon voisi palata jossakin myöhemmässä blogissa jos jaksaa) kevyestä sääntelyn tarpeesta.

Yksi esimerkki oli Helsingin Vesi, jonka ei tarvitse olla täysin yksityinen yritys ihan maantieteellisten syiden takia. Ironisesti tämä tapaus on mainittuna puolista aiemmista postauksistani (eli yhdessä), mutten tehnyt kovin suurta numeroa mainitessani, että kiinteistön omistaja voi omistaa putket ja niiden ympärillä voi eri firmat tehdä bisnestä. Voihan ne putket omistaa myös täysin irrallinen yritys.

Tuo on tosin hieman epärealistinen, kenties ideologinen, ongelma, koska jos meillä on Helsingin Vedestä erillinen yritys, Helsingin VesiPutki joka omistaa putket, ja Helsingin Veden lisäksi Etelä-Helsingin PaikkalisVesi tekee bisnestä vuokraputkilla, niin Helsingin VesiPutki voi nostaa siirtomaksuja aivan mielettömästi, eikä kukaan jaksa rakentaa rinnalle uusia vesiputkia ihan noin vain. Ei nyt eikä sit. Etenkään kaavoitusmonopolin puolueellisen harkinnanvaraisuuden vallitessa.

Todennäköisintä tuossa tapauksessa olisi, että joku sortuisi väkivaltaan; ei rikkoen niitä putkia vaan keksien valtiollisen tai kunnallisen väliintulon, sääntelyn ja verotuksen. Tuota ajattelua jos jatketaan, niin alamme päätyä aivan kosmisiin sfääreihin vallan tunnustamisesta ja kansalaistottelemattomuudesta ja ties mistä, mikä ei ole mitenkään relevanttia. Ei se vesi nyt niin kallista ole, eikä toimivaa infrastruktuuria kannata rikkoa kun voi rikkoa toimimattomia oheisrakenteita.

Mielenkiintoisempi ja helpommin lähestyttävä ongelma on se, jota aion kutsua nimellä Taksikuski ja Hoitsu.

Taksi on tällä hetkellä säännelty monopoli. Kuten Kuubassa olet vapaa ostamaan oikean jalan kengän torilta (vasemman jalan kengät loppui, sori) niin olet täällä vapaa perustamaan taksitallin, mutta olet silti sääntelyn alla maksujen ym suhteen.

Sen monopolin purkaminen kauhistuttaa edelleen monia, kuten vastaväittelijäämme mieluisan baari-illan päätteeksi. “Miten kävi Ruotsissa?” on se vakiokysymys. Hinnat nousivat, totta, mutta kuskeja on, he ovat tyytyväisiä markkinoidenmukaiseen palkkaan ja pieni talli voi pienemmän overheadin takia laskuttaa hieman vähemmän, saaden enemmän asiakkaita ja hyvin rahaa kotiin.

Kivahan se Taksikuskille on, kun rahaa tulee, mutta sitten tulee vastaan karu todellisuus. Ihmisethän köyhtyvät enemmän näistä hinnoista, se on huono kuluttajalle! (Tietenkään hinnat ei nouse niin paljon, ettei kuluttajalla olisi enää varaa kulkea lainkaan; jos näin kävisi, hinnat tulisivat toki alas, mutta ei välttämättä monopolisäännellylle tasolle)

(Huomautettakoon nyt ohimennen myös, että jos hinnat jäävät samalle tasolle kuin sääntelyn aikana, ei monopolin purkamisesta seurannut haittaa kenellekään ja tämä postaus on täysin turha!)

Taksikuskin asiakas on Hoitsu, jolla on myös säännelty palkka.

Kun yksi monopoli puretaan, on purettava myös toinen, jotta tasapaino säilyy.

Vaan mitäs sit, kun Hoitsu tajuaa, että vaikka vanhojen ihmisten auttaminen on ihan kivaa, niin oishan se hyvä jos baari-illan ja Taksikuskin kyydin jälkeen jäisi rahaa ostaa suomalaista ruokaa, ja haluaa lisää rahaa. Pahahan siinä on enää tinkiä, koska ennemmin tai myöhemmin tulee terveydenhoitolaitos, josta saa parempaa palkkaa.

Terveydenhoitokulut nousivat sitten, ja Hoitsun asiakkaiden täytyy miettiä millä tämä maksettaisiin. Taksikuskilla on ainakin paremmin varaa nyt maksaa terveyspalveluistaan, mutta muilla aloilla täytyy myös purkaa palkkasääntelyä, että kaikilla on varaa sekä Taksikuskin että Hoitsun palveluihin.

Hieman kun nyki yhtä irtonaista lankaa yhteiskunnan (vaiko valtion?!) tapetin saumasta niin koko tapetti purkautuu.

Sieltä paljastuu uusi henkilö, Bussikuski.

Tässä samassa keskustelussa tangentoitiin, että bussifirmatkin on myyty ulkomaille. Seurauksena, että HKL ostaa palveluita ja rahat virtaa ulkomaille.

Tietysti idealisti sanoo, että tuollaista sell-out -meininkiä on vain kunniatonta. Tietenkään bisnes ei tunne moisia käsitteitä, joten mitä sen kanssa voi tehdä? Vaihtoehtoja on muutama.

  1. Kielletään ulkomaille myyminen.
  2. Subventoidaan lippujen hinnat.
  3. Perustetaan oma, kilpailukykyinen yritys.

Kysyin väittelyssä, että mikä estää oman yrityksen perustamisen. Se on mielestäni täysin järkevä kysymys, jos yritys on alunperin ollut kotimainen ja nyt ulkomainen vain koska joku (kutsuttakoon häntä vastenmielisen ahneaksi paskarotaksi) teki bisnestä.

(HKL:llä voi toki olla pitkät sopimukset nykyisten tarjoajien kanssa tai vastaavaa, mutta varmasti myös kunnalliselle yritykselle kelpaa halvemmalta tarjoajalta ostaminen)

Vastaus, vähemmän yllättävästi, oli että “ei täällä ole pääomaa.”

Nyt alkaa jo tapetti ratketa niin, että takanaoleva betoni seuraa perässä.

Taksikuski, Hoitsu ja Bussikuski pärjäävät tällä hetkellä suhteellisen hyvin, koska kaikki on säänneltyä.

On esitetty, että he pärjäisivät kaikki paremmin, jos sääntelyä purettais, mutta sillä ehdolla, että pääomaa saataisiin lisää.

Tässä vaiheessa (jos kukaan luki tänne asti) moni lukija heittää pyyhkeen kehään ja toteaa, että nyt mennään täysin utopistisiin sfääreihin, eikä sieltä ole paluuta. Eikä tällaisen idealistin kanssa voi edes keskustella, kun se on niin vitun pihalla kaikesta (saatanan pitkätukka).

Syy reaktioon on selvä; koska olemme tottuneet kohtalaisen suljettuun ja säänneltyyn järjestelmään, on jokainen rahansa veroparatiisiin vievä henkilö yhteiskunnan (ja/tai valtion) vihollinen ja jokainen joka saa rahaa ulkomailta harvinaisen onnekas.

Miten tuo voi hyödyttää Taksikuskia tai Hoitsua tässä liki päättymättömässä tarinassa?

Siten, että mitä jos samalla kun heidän sääntelyä poistetaan, poistetaan sääntelyä JOKA PITÄÄ PÄÄOMAN POIS SUOMESTA!

Näitä tapoja on useita, yksi olisi houkutella varakkaita ihmisiä ulkomailta Suomeen halpojen verojen perässä, jolloin heidän rahansa menisivät suoraan Taksikuskille, Hoitsulle ja ruuhka-aikana bussikaistaa muiden ohi suhaavalle Bussikuskille.

Suomessa on myös vanha tehdaskulttuuri, ja jokainen lakkautettu tehdas ei vain vie tuotantoa Kiinaan ja aiheuta paikallista työttömyyttä kaupunkiinsa, vaan myös estää tehtaan laajenemisen täällä.

Lisää esimerkkejä voi keksiä vaikka miten, etenkin kun pääoma voi olla osaamista ja neuvomistakin.

Eli Suomesta on tehtävä vapaa halpamaa — sellainen, jota kaikki nyt paheksuvat.

Categories: ,
Posted by: mjt

Tänään mikään ei ole trendikkäämpää kuin ilmastojihadiin osallistuminen. Puolia on kaksi: alarmistit ja skeptikot. On aika valita puolensa.

Itse asiassa nyt menee vaikeaksi, koska yleensä puoli valitaan jollain perusteella, mutta ilmastoasioissa ei perusteita oikein ole. On kaksi täysin vastakkaista ryhmää, joiden propaganda on vähintäänkin surullista.

Tässä on Markus Janssonin todella hyvä blogipostaus aiheesta, useine sitaatteineen, kuten

  • I’ve just completed Mike’s Nature trick of adding in the real temps to each series for the last 20 years (ie from 1981 onwards) amd from 1961 for Keith’s to hide the decline.”
  • I’m providing these for your own personal use, since you’re a trusted colleague. So please don’t pass this along to others without checking w/ me first. This is the sort of “dirty laundry” one doesn’t want to fall into the hands of those who might potentially try to distort things…”
  • It would be good to remove at least part of the 1940s blip, but we are still left with “why the blip””
  • Can you delete any emails you may have had with Keith re AR4? Keith will do likewise. He’s not in at the moment — minor family crisis. Can you also email Gene and get him to do the same? I don’t have his new email address. We will be getting Caspar to do likewise. I see that CA claim they discovered the 1945 problem in the Nature paper!!”
  • It’s relatively easy to knock historical records, so as long as it gets no worse than this we’ll be fine.”

ja vaikka miten monta muuta.

Nythän on hyvä hetki tietysti kieltää ilmastonmuutos, koska selkeästi CRU ei tee muuta kuin valehtele. Ilmastonmuutos, thou art cast down!

Paitsi, että ainakin ensimmäinen sitaatti on keskusteltu hengiltä asti: Wiredin artikkelissa mainitaan, että “trikki” ei ole sitä miltä kuulostaa. Wired linkittää eteenpäin RealClimaten blogiin. Trikki siis onkin, että laitetaan mukaan proxy-tieto, eli Keith Briffan puurengasmittaukset, jotta muu, “oikea” tieto vahvistuu. Luonnollisesti proxy-tiedoissa on kontroversiaa (Ks. dokumentti Ilmastokatastrofi peruutettu), eli puiden kasvurenkaista ei saa luotettavaa dataa irti. “Decline” onkin siis itse asiassa juuri tämä “divergence problem”, jonka väheksyminen saattaa olla aiheellistakin.

Pahahan tuosta on sanoa kun ilmeisesti tapana ei ole julkistaa raakaa dataa muiden analysoitavaksi, kuten Ilmastokatastrofi peruutettu osoittaa. Tapana on sen sijaan ilmeisesti leikkiä tietokonemalleilla, ei empiirisellä tutkimuksella.

Eli mitäs sitten, entä ne skeptikot? Suomen todennäköisesti merkittävin blogaaja Pasi J Matilainen on Ilmastofoorumi RY:n puheenjohtaja, joten nythän kaiken on oltava hyvin mistä Ilmastofoorumi sivuillaan kirjoittaa, eikö?

Ainakin he jakavat kohtalaisen skitsofrenista julkaisua nimeltä Ilmastoskeptikon käsikirja, joka kaikkien kannattaa lukea esimerkiksi välittömästi. Tuon lukemisen jälkeen on melko varma tunne siitä, että ilmasto ei oikeasti ole lämpeämässä, ainakaan vakavasti. Hurraa! Liittykäämme siis Ilmastofoorumiin!

Tässä vaiheessa joku ilmestyy takavasemmalta, nykäsee hihasta ja ojentaa selvityksen henkilöistä, jotka käsikirjan sivulla yhdeksän ovat skeptisiä ilmastonmuutoksesta, ja siitä mitä muuta he ovat aikojen saatossa sanoneet. Kannattaa huomata, että tuo linkki ei kuitenkaan (tietenkään?) pidä kaikilta osin vettä alarmistien agendan osalta, mutta saattaa kumota joitain skepsismejä.

Nyt vittu oikeesti.

Tässä suossa, jossa tarvottavaa on vielä metrejä syvyyttä ja kilometrejä pituutta, jää helposti fokus kokonaan pois siitä mistä oikeasti on kyse. Kysehän on politiikasta!

Kuten kaikessa politiikassa, on kyse taas luottamusharjoituksesta.

Luotatko valtioon, joka ottaa veroissa rahaa ja maksaa tutkimuksista, jotka antavat tekosyyn verottaa enemmän ja järjestää yritystenvälistä päästökauppaa, nostaen mm. sähkön hintaa ja johtaen vaikka mihin tilanteisiin:

  • Yritykset saavat tuotteistaan keinotekoisesti yli markkina-arvon verran rahaa
  • Ja jatkavat saastuttamista
  • Valtio saa verottaa tuota “ylijäämää”
  • Maksetaan päästökaupasta, joka ehkäisee ongelmaa, jota ei välttämättä ole
  • Pahimmillaan aiheuttaa saastuttavan teollisuuden menemistä maihin, joita ei kiinnosta

Kioton sopimuksessa halutaan vuosien 2008-2012 päästöt alle tietyn prosentin vuoden 1990 päästöistä. Suomen päästöt ovat nousseet 10.3 tonnista hiilidioksidia per asukas vuonna 1990 13.0 tonniin hiilidioksidia per asukas vuonna 2003.

Vuonna 2007 lukema oli 62 miljoonaa tonnia / 5.3 miljoonaa henkeä eli n. 11.7 tonnia.

Rangaistukseksi epäonnistumisesta on luvassa hyödyllinen ja taloudellisesti motivoiva 33% lisäys kahden seuraavan sopimuskauden tavoitevaatimuksiin.

Lisäksi “Saudi-Arabia haluaa korvauksia, jos öljyn käyttö vähenee.”

Mitähän tälle tilanteelle pitäisi sitten tehdä?

Yksi hyvä veto olisi teettää yksityisesti tutkimusta selvittääksemme onko ongelmaa edes. Toisaalta sekään ei kannattaisi välttämättä, koska jos tutkimusta sponsoroi kiinalainen sellutehdas, jonka tytäryhtiö myy kaksipäisiä katkarapuja Shanghailaisiin ravintoloihin, niin joku voisi pitää sitä eturistiriitana. Vaan olisipa enemmän vastakaikua valtioiden tutkimuksille.

Kenties noiden kytkösten ja rankaisujen täytyisi myös poistua ja ihmisten pitäisi haluta säästää luonto. Eihän USA ja Kiina ole nytkään Kioton-sopimuksen alla, joten heitä ei selkeesti kiinnosta. Maita, joita kiinnostaa, voivat hoitaa saasteensa kuten parhaakseen näkevät.

Haittaveroja pidetään hyvänä ratkaisuna, ja ne saattavat oikeesti viedä kannustinta pois saastuttamiselta. Hyvä. Laitetaan valtio asialle. Valtio siis rahoittaa poliiseja, oikeusjärjestelmää ja maanpuolustusta mm. haittaveroilla.

Ikävä kyllä tämä ei pidä läheskään paikkaansa juuri nyt. Valtio rahoittaa laitoksia, jotka varmistavat mahdollisimman surkeat eläkkeet ja näinkin laadukkaan oikeusjärjestelmän.

Sään ennustaminen on aina ollut vaikeimpia tehtäviä mitä on joten ei voine olettaa, että koko ilmaston mallintaminen on hirveän helppoa sekään, joten olisi vain toivottavaa saada tuota dataa kerättyä enemmän ja valtio-overheadia minimoitua.

Lisää luettavaa/katsottavaa:

Aihehan alkaa olla vanha jo tässä vaiheessa, mutta yleisen homeisuuden takia postaus on ollut vedoksena vaikka kuinka kauan. Myös koska olen säätänyt tätä Byteflow-juttua :)

Joka tapauksessa Rautatieaseman tulvimisesta on väitelty usein ja nyt viittaan tiettyyn keskusteluun kaverini kanssa.

Kaverini ajatus oli, että “utopiani” toteuttaisi vesiputket, betoniseinät ja korjausoperaatiot yksityisesti, ja että olen täysin väärässä siitä että malli voisi toimia. “Utopiassani” olisi muka suurempi riski, että mikään ei mene hyvin kuin julkisessa mallissa.

Syitä miksi yrityksen kannattaisi hoitaa esimerkiksi vesiputket on mielestäni vaikka kuinka, esimerkiksi:

  • Kilpailija voi saada bisnekset, jos itse saat huonon maineen
  • Laiminlyönneistä tulee suuret sopimusrikkosanktiot
  • Yrityksen sisällä on helppo löytää vastuuhenkilöt
  • Joilla on henkilökohtainen maine vaakalaudalla

Tietysti jos vesiputket kuuluvat samalle yritykselle kuin ympäristö, niin lisäksi on melko kallista antaa bisneksen seistä kuukausia, puhumattakaan huoltokustannuksista, joten siinäkin on insentiiviä hoitaa asiat hyvin.

Osa vasta-argumenteista, ikävä kyllä pitävät vettä (heh)

Helsingin Vesi nähdään usein eräänlaisena “luonnollisena monopolina”; on täysin järkevää ettei tuolla saralla ole liikaa tunkua, koska maantiede tulee jossain vaiheessa vastaan siinä paljonko putkia voidaan vetää. Minarkisti kuitenkin voisi tykätä, että putket ovat jonkinlaista valtion (tai siihen rinnastettavan monopolistisen tahon) omaisuutta mutta varsinainen bisnes putken ympärillä ei ole monopolisoitua. Putken kunto olisi tässä tapauksessa tietysti omistajan vastuulla.

Joka tapauksessa Helsingin Vesi on asemassa, jossa he eivät voi mennä konkurssiin vaikka löisivät mitä laimin, koska kunta omistaa yrityksen ja voi tehdä sillä mitä haluaa. Kuitenkin argumentti yksityisyyttä vastaan on, että yksityiset yritykset saattavat ottaa rahat ja juosta, tai ainakin joku olennaisessa asemassa oleva voi tehdä näin.

Esimerkiksi IT-kupla on täynnä tuollaisia henkilöitä!

Täytyy taas muistaa insentiivit; tuollaiset “luonnolliset monopolit” ovat moisia melko aiheesta, koska vettä tarvitaan aina. Jos yritys menee nurin, kalusto huutokaupataan seuraavalle yrittäjälle, joka voisi olla vaikka Enontekijän Vesi. Muitakin tapauksia voi toteutua, kuten että entiset työntekijät valitsevat joukostaan luotettavimmat henkilöt ja perustavat uuden Helsingin Veden.

Tuollaista puhetta kuin yllä väitetään vasta-argumenteissa “sinisilmäisiksi”, koska ne luottavat asioihin kuten, että yrityksen ei ole tarkoitus mennä nurin ja että liiketoimintaa ei voi kaupata eikä uusia yrityksiä perustaa …. hä … hetkinen … tuo sinisilmäisyys ei ehkä pidäkään paikkansa, koska sille ei ole mitään pitäviä perusteluja!

Tappioita ei kuuluisi kuitenkaan sosialisoida.

Kuulin, että tuota putkea ei ole edes vakuutettu, koska “miljoonatappiot” ovat Helsingille niin mitätön määrä rahaa, että sen voi pelata eri tulonlähteiden ja menojen välillä takaisin, nostamatta veroja(!!) mikä on jopa yleensä merkki hyvin hoidetusta taloudesta. Tosin tuo on eräänlainen Rikottu Ikkuna, tämä raha oltaisiin voitu käyttää paremmin.

Eräs huhu, en nähnyt tätä mistään uutisesta itse, oli että Helsingin Vedellä ei riitä määrärahat putkiensa kuntotarkistuksiin. Tällainen väite on utopiassani (tällä kertaa ilman lainausmerkkejä) täysin mahdoton. Tuo implikoi välittömästi, että voittoa tekevä, vaikkakin kunnallinen, yritys tarvitsee lahjoituksia kunnalta voidakseen tehdä työnsä. Ehkä tuossa on laskettu, että putket hajoavat niin harvoin, ettei tuosta tule taloudellista ongelmaa.

Ja sosialismi on aiheuttanut tilanteen, jota usein nimitettäisiin “uusliberaaliksi” tai “oikeistokapitalistiseksi.” Kuinka ironista.

Jos Helsingin Vesi ei voi pitää putkiaan ehjinä niin ehkä kiinteistöjen, joiden läpi putket menevät, pitäisi omistaa ne putket, jolloin kaikki voisivat huolehtia omasta omaisuudestaan. Joko niin tai sitten Helsingin Vesi voisi olla riittävän yksityinen pyytämään hintaa, jolla kuntotarkastuksia voidaan tehdä, ja markkinat päättävät onko kannattavaa ostaa palvelu- vai omistusputki.

Lisäksi kukaan ei (tietääkseni) ole selvittänyt mistä ne “mystiset reiät” seinissä tuli. Todennäköisesti sitä ei kannatakaan liikaa selvitellä, koska jotakuta sojuzilaista vanhaa rabotnikia ei varmasti löydetä. Sen verran pitäisi kuitenkin tutkia, että johtaako jäljet esimerkiksi Helsingin kaupungille. Nimittäin jos vastaanotettu työ on noin hyvin valvottua, että 30 vuotta myöhemmin löytyy timanttiporalla iskettyä reikiä, niin mitähän väestönsuojien ym seinistä saattaisi löytyä?

Sosialistisemmilla henkilöillä tuntuu olevan tendenssi ylenkatsoa seikat kuten järkevä rahankäyttö, syyllisten etsiminen ja vastuun kantaminen kohauttamalla olkiaan, toteamalla että byrokraattisia virheitä sattuu ja olemalla kiitollisia siitä, että korjaustyöt eivät kestä kuin pari kuukautta ja ne voidaan järjestää ilman veronkorotuksia. Toki kovemmat verot olisi myös OK koska ne rahat menisi hyvään tarkoitukseen.

Categories: ,
Posted by: mjt

Pitkän(?) mietinnän jälkeen ajattelin kokeilla blogaamista taas, jos tällä kertaa saisi vaikka jotain järkevää kirjoitettua(!)

Näin alussa on varmasti kangertelua, kun en todellakaan halunnut hostata tätä esimerkiksi blogspot.comissa vaan pitää oikeasti itselläni. Asensin ja tunkkasin siis krapulapäivän viihteeksi Byteflow’n ja fiilis on alustavasti niin hyvä kuin olosuhteisiin nähden voi olla; ohjelmisto antaa oikeasti äärimmäisen vapaat kädet tehdä mitä vain.

Tämä näkyy mm. siitä, miten järjettömän laajat ja keskenään erilaiset nämä esimerkkithemet ovat; ne muistuttavat enemmän kokonaisia blogeja kuin vain themeä perinteisessä mielessä. Sen sijaan, että vaihdettaisiin vain CSS:ää ja kuvia, saa myös tehdä template/html -kamaa.

Menee siis varmaan vielä muutama aika ennen kuin saan tunkattua mitään miellyttävää kasaan.

Byteflow on varsin pätevänoloinen tuotos, joskin theme- ja sidebar-käsittelyssä löytyi pientä parantamisen varaa. Taitaa johtua suoraan siitä paljonko softaa käytetään ja lähetäänkö sitä heti ensimmäiseksi virittämään niin rankoin kuin minä nyt. Esimerkiksi kommentit hajosivat jos ei ollut kommentteja joita näyttää. Ainakin jollain themellä. Vaan onpahan nyt sit korjattua koodia mitä antaa alkuperäisille koodaajille jossain vaiheessa.

Ongelmia tuntuu samoista syistä olevan myös JavaScript-puolella, jokin funktiokirjasto on ilmeisesti jäänyt siitä themestä pois, jonka päälle perustin omani, että debugoin varmaan lähipäivinä.

Varmaan mielenkiintoisimpia kokeiluja tässä tulee olemaan Markdownin oppiminen ja se, että miten asioita kirjoitetaan menemättä “yhyy oon taas kännissä lol” -tasolle, kuten joskus vuosia sitten viime yrityksellä. Ehkä niiltä ajoilta löytyy jotain järkevähköä, jota voisi palautella jonkinlaiseen arkistokategoriaan, mutta nyt olisi tarkoituksena kirjoittaa jotain oikeampaa.

Toisin sanoen saatan jopa joskus tehdä mindmapin ennen kirjoittamista ;)

PS. Byteflow saisi näyttää julkaisemattomat postaukseni minulle kun olen kirjautunut sisään, ei tämä oikein inspiroi, ettei ole oikeaa preview-moodia missään :/